Viime viikolla ehdin pitkästä aikaa koirien kanssa agilityhallille. Viola sai hömpötellä niitä juttuja, jotka hän parhaiten osaa ja Namun kohdalla tavoite oli vaan muistutella häntä, että halli on sellainen paikka jossa pidetään tosi hauskaa. Tavoitetta nostettiin kuitenkin heti alkuun, kun saavuttiin hallin pihaan. Avasin takaluukun ja Namu varasti ja ryntäsi hallin oven taakse ja piippasi siellä: "Mennään jo! Tule tule tule!!"
Namu oli tämän agitauon aikana jotenkin henkisesti kasvanut todella paljon. Hän kuunteli paremmin eikä haahuillut yhtään. Ja vauhtia oli tullut vielä lisää :D Namu on siis tehnyt tälläistä haahuilua pienestä asti mikä tarkoittaa sitä, että kun teen hänen kanssaan jotain, hän yhtäkkiä rupeaa touhuamaan omiaan, kääntyy sisäänpäin eikä kuule mitään. Olen ihmetellyt käytöstä koska Namuhan palkkautuu hyvin sekä lelulla että namilla, joten motivaatio on hyvä.
Tällä viikolla Namu oli ensimmäistä kertaa fysioterapiassa, jossa fyssari liitti haahuilu- käytöksen paineistumiseen. Niinpä, sitähän se voisi olla. Miksen tullut itse ajatelleekseni sitä aikaisemmin? Otetaan teoria testaukseen ja jokatapauksessa tätä "haahuilua" ei nykyään enää ilmene kuin harvakseltaan. Joten miten se olikaan - Belgianpaimenkoiraa käsitellään silkkihansikkain. Ja kyllä Namun kanssa välillä on tarvetta niille erittäin paksuille nahkahanskoillekkin ;).
Nyt tuli enemmän pohdittua Namun sielun elämää kuin sitä mitä käytännössä ollaan tehty. Mutta kyllähän tässä kaverissa sitä analysoitavaaa (ja erilaisia ääniä) löytyy:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti