torstai 26. helmikuuta 2015

Ensimmäiset päivät kotona

Jee jee! Namu on vihdoin täällä. Pääsimme hakemaan häntä vasta illalla, jolloin kaikki muut sisarukset olivat jo lähteneet koteihinsa. Parempi toki olisi ollut jo päivällä päästä hänet hakemaan mutta ihan hyvin se meni näinkin. Namu nukkui lähes koko automatkan ja perille päästyään hän treffasi Violan pihalla. Viola ei hänestä tykännyt eikä tykkää vieläkään, mutta eiköhän heille pian löydy yhteinen sävel...





Namu pääsi heti seuraavana päivänä pesulle, jotta hän ei haisisi Violan mielestä niin pahalta.


Namu on ollut todella reipas pikkukoira. Ensimmäisen yön ja päivän hän toki valitti ikävää mutta nyt hän ei enää muista koko juttua kovinkaan usein. Hän vaikuttaa erittäin määrätietoiselta ja ilmaisee tahtonsa selvästi ja äänekkäästi. Olen ollut valtavan tyytyväinen ja ylpeä hänestä, sillä hän leikkii suurella innolla ja pääse pelottavien asioiden yli todella nopeasti. Äsken oltiin ekaa kertaa kyläilemässä ja hän suorastaan juoksi uusien ihmisten syliin! :)

Silvia Trkmanin Puppy Diaryn innoittamana olemme jo aloittaneet naksutinkoulutuksen alkeita. Naksuttimen ääni oli Namusta aluksi hieman epämiellyttävä ja ruokahalu ei ole kovin suuri mutta kyllä kait hän sen jujun kohta hoksaa. Suurimman osan ajasta Namu on kuitenkin nukkunut ja minä olen tuijottanut hänen suloisuuttaan.




Viikonloppuna Namu lähtee maalle tutustumaan uusiin kavereihin.

3 kommenttia:

  1. Sanja if you bring the puppy next time we meet youre gonna lose it! Dont say i didnt warn you!

    VastaaPoista
  2. Voi mikä suloisuus, ihana tuo valkoinen merkki rinnassa :) Tuosta miten kauan vanhemmalla koiralla kestää hyväksyä uusi pentu: meillä Jadella kesti aikoinaan pari viikkoa ennen kuin se alkoi leikkiä Nerpun kanssa, Nopan kanssa se ei leiki vieläkään, vaikka muuten onkin hyväksynyt sen laumaansa. Neralla meni pari päivää tykästyä Noppaan. Aika yksilökohtaista siis, mutta ei kannata huolestua, vaikka aikaa menisi kauemminkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo luulen, että Violalla kestää vielä jonkun aikaa. Asiaa ei auta se, että Namu on olevinaan kauhea kovis ja pärrää Violalle :P Ja Viola on melkoinen hienohelma, joten häntä ällöttää kun toinen tekee sisälle tarpeensa.

      Poista